Eskon urotyöt

Se oli ollut semmonen toisten edestä uhrautuva tyttö jo ihan pienestä pitäen. Oli syntynytkin sopivasti ennen siskojaan, että oli sitten valmiina auttamaan. Olihan siinä passaamista, kun siskoja oli yhteensä kymmenkunta. Isästä ei ollut auttajaksi, kun oli sodassa kuollut jo kohta kun Selma oli syntynyt. Mutta oli kait rakkautensa ollut parasta laatua, kun hedelmiä syntyi vielä sen jälkeenkin. Eikä äitikään siksi paljon pystynyt auttamaan, kun aina makasi lapsivuteella. Niin oli Selma tarpeen perheelleen ja yhdessä olivat päättäneet, äiti ja siskot, että ei Selma mene naimisiin. Pitivät varoiksi kotona, että ei miehiä nähnyt, muuta kuin kirkossa kun jouluna pääsi muiden kanssa hiljentymään.

Olihan se Eskokin tarpeen perheelleen. Kun ei rahat riittäneet kaikkien kouluttamiseen, päätettiin Eskosta tehdä metsämies. Ja niin kirves ikäänkuin kasvoi kiinni käteensä. Ja hyvin se siihen sopi. Ei ollut kylällä toista yhtä lavia-harteista miestä. Ja taaja oli iskujen tahti. Pokasahalla kaatoi puut ja kirveellä karsi. Ja niin tuli Eskosta raavas ja raju mies. Ei oltu vielä keksitty moottorisahaa, kun Esko aloitti uransa. Ja niin kerrottiin, että kun pehtoori tuli senlaista Eskolle esittelemään. Oli sahan pärähdettyä käyntiin, pikimiten hakannut sen kirveellä kappaleiksi. Oli kuulemma säikähtynyt kamalaa ääntä. Myöhemmin Esko toki siihen tottui ja luopui pokasahasta. Mutta kirveestä ei ikinä luopunut, se kun oli vähän niinkuin kiinni kasvanut käteen.

Se ei ollut lainkaan mitätön mies, se Esko. Oli isolla yhtiöillä töissä ja jos vaikka ei ihan päälliköksi asti päässyt, niin kovassa maineessa kumminkin. Ja kun urakalla tehtiin työt, tienasi isot rahat hakkuista. Oli sitten hankkinut moottoripyöränkin. Jalan oli aikaisemmin kulkenut ja suksilla kun oli lunta. Siellä kulki nyt tarakalla saha ja kirves. Paitsi sunnuntaisin jätti Esko sahan kotiin. Kirveestä ei luopunut silloinkaan. Kirkon asehuoneeseen nuristen joutui jättämään, kun ei suntiot päästäneet sisään kirves kädessä. Siellä Esko näki ensimmäisen kerran Selman.

Joulu kun oli, oli Esko kääntänyt paidan nurin, että ei isommat pihkatahrat niin näkyneet, mutta nyt katui, että ei laittanut puhdasta, kun noin ihmeen ihanan tytön pääsi näkemään. Selma oli, totta kai, siskojensa piirittämä ja heitä passasi kaiken aikaa. Ei ehtinyt paljon katsella ympärilleen, mutta huomasi kyllä miehen, kun ei kukaan vieressään istunut. Oli oudon ja rajun näköinen, mutta niin näytti mieheltä, kuin mies voi näyttää. Ja salin toiselle puolelle tunsi Selma vahvana miehen tuoksun, kun ei ollut paitaansa vaihtanut. Miehekäs tuoksu melkein huumasi Selman ja piti uudelleen katsoa, ja niin heidän katseensa kohtasivat kirkon keskikäytävällä. Tuo kaihoisa, nuoren tytön katse ja raavaan miehen raju toljotus.

Kirkon pihalla Selma näki miehen loikkivan kohti moottoripyörää. Kirves tiukasti kädessä ja päättäväisin ilmein. Esko oli ajatellut asiansa valmiiksi. Kirkon penkissä hän oli ne ajatellut. Tuosta otan emännän itselleni. Päätti kumminkin odottaa seuraavaan jouluun. Että on tarpeeksi pitkä kihlaus. Eihän sitä sovi heti mennä naimisiin, kun kerran näkee.

Entistä isommalla vimmalla iski Esko kouransa petäjään. Riehui metsässä, kuin berserkki konsanaan. Iso jäi aukko tuosta ajasta länsisuomen metsiin. Ei ollut jättänyt ennalleen tuo tapaaminen toista, jos ei toistakaan. Oli muuttunut Selma entisestä. Enää ei ollut ajatukset työssä. Harhailivat missä lie. Liian usein Selma unohti velvollisuutensa perhettä kohtaan.

Onneksi kait oli kaikille, kun koitti tuo odotettu päivä. Ei olisi Suomen metsät pitempää kihlausta kestäneet. Niin kulkivat parhaisiinsa pukeutuneina kohti kirkkoa kumpikin tahoillaan; Selma ja Esko. Vielä viime hetkillä oli Esko teroittanut kirveensä terän, joka nyt kiilteli auringossa kuin paras peili ja pyyhkinyt puhtaaksi paitaansa. Istuivat molemmat omille paikoilleen ja katsoivat jäykästi eteensä. Kunnes ensimmäisen virren kaikuessa alkoivat katseet kiertää salia ja etsiä toisiaan. Keskikäytävällä jälleen kohtasivat ja kohtaamisen voima oli niin suuri, että Esko oli pudota penkiltä. Tyytyväisenä murahti ja käänsi katseensa arvokkaasti etten. Nyt oli Esko valmis hakemaan morsiamen kotiin.

Kun oli viimeinen virsi veisattu, poistui Esko kirkosta kirves kourassaan. Asteli valittunsa perässä. Ja niin tuo julman näköinen mies astui sisään, iski kirveen penkkiin ja ilmaisi asiansa. Tuli hetkeksi hiljaista tupaan, kunnes emäntä talossa nousi seisomaan ja avasi suunsa. Vai Selmaa tulit hakemaan. Ja millä avuilla? Tyttö oli piilotettu toiseen huoneeseen, kohta kun oli nähty miehen tulevan pihaan. Sieltä nyt kurkki oven raosta, posket polttavina. Mies on likainen kun lätissä möyrinyt sika. Haisee kuin rankkitynnyri ja Rikkinäisin saappain astuu meidän tupaan. Oli pikkuhiljaa alkaneet Eskonkin posket punottaa. Ei me tyttöä anneta mille tahansa maankirtäjälle. Emäntä röyhisti rintaansa voimansa tunnossa. Sanaakaan sanomatta tempaisi Esko kirveen kouraansa ja kääntyi kannoillaan. Puhisten hän loikki pyöränsä luo ja kuin kiukkuaan purkaakseen polkaisi sen käyntiin. Ikkunasta Selma ehti nähdä Eskon helakan punaiset korvat, jotka hiusmuotinsa ansiosta olivat erityisen hyvin esillä.

Mutta jos kuvitteli emäntä Eskon luovuttaneen, erehtyi hän yhtä pahoin, kuin murtunut neito, joka ei kyennyt kuin itkemään seuraavat päivät. Ei ollut Esko tottunut pysähtymään ensimmäiseen esteeseen. Ja niin kohta jo viikon kuluttua iski hän kirveen penkkiin entiseen koloonsa, entistä isommalla kiukulla. Oli Esko ajatellut emännän sanoja. Kylvyssä oli käynyt ja pessyt purossa itsensä puhtaaksi ja punakaksi, kuin vasta syntynyt vauva. Olipa hankkinut uudet vaatteetkin. Valkoisessa paidassa seisoi tuvan eteisessä. Sanoit, että rikkinäisissä saappaissa. Esko ravisti säkistä pöydälle kymmenen paria upouusia kumiteräsaappaita kokoa 47. Oli ostanut varoiksi suurinta kokoa, että varmasti mahtuisi kaikille. Tässä on teille saappaita, Esko uhitteli. Ja korvat punaisena puhisi säkkiä puristaen. Lisäsi vielä voimaa sanoihinsa: penkura sentään. Oli tehnyt miehen käytös vaikutuksen emäntään. Ja kesti hetken, ennen kuin sai oikaistua ajatuksensa. Tuvassa oli hiljaista. Kuului vain Eskon puhiseva hengitys. Selma katsoi salaa oven raosta vuoroin Eskoa ja vuoroin äitiään. Saappaisiin laitoit loputkin rahasi, sanoi emäntä jo varmempana. Pitää olla paikka, minne viedä. Ei meillä anneta tyttöä kaikille kulkureille, jotka ovesta astuuvat. Esko tempaisi kirveen käteensä kuin sillä tappaakseen, mutta kääntyikin kannoillaan ja palasi pyörälleen.

Nyt oli emäntä varma voitostaan. Oli saatu mies karkoitettua kerrassaan. Ja kun ei kuulunut takaisin, alkoi Selmakin luopua toivosta. Mutta Seuraavana jouluna kirkon penkissä tunsi tyttö tutun toljotuksen niskassaan. Ja kun käänsi päätään, näki miehen katsovan itseään kuin villieläimen. Niinpä kotiin palattuaan, kohta avautui ovi ja kirves iskeytyi penkkiin entiselle sijalleen. Esko heitti paperit pöytään. Kolme on taloa, kukin järven rannalla. Metsää sata hehtaaria kaikissa. Liekö niissä tarpeeksi yhden tytön asua. Selma katseli silmät ihailusta kirkkaana miestä. Jättiläiseksi oli kasvanut mielessään. Ja äidinkin ääneen oli tullut epävarmuutta, kun hän kummeksuen katseli miestä vuoroin, vuoroin papereita pöydällä. Ei meidän Selma vieraisiin mökkeihin. Täällä on ikänsä asunut taattonsa tekemässä talossa. Pieneltä näytti äiti Eskon edessä. Kuin olisi kissa koittanut karhua kellistää. Vaikka muille on maat jouduttu myymään ja talossakin vain vuokralla. Kumminkin on niin kiintynyt tähän, että ei osaa muualla olla. Esko ei paljon perustanut emännän sanoihin. Tuhahti vain: Pänkura sentään ja tempaisi kirveen mukaan mennessään.

Viikko meni taas ennen kuin Esko palasi. Mutta nyt oltiinkin arveltu palaavaksi. Ja siksi nuoremmat lapset juoksivat edeltä kertomaan; Ekko tulee, Ekko tulee. Niin astui Esko sisään iskien kirveellä penkin halki. Oven taakse kuuli Selma tutun sadatuksen, jonka merkitystä ei koskaan oppinut tuntemaan, mutta joka oli rakkaaksi hänelle käynyt. Ja tuttu pistävä tuoksu lehahti ovenraosta sadatuksen mukana. Jääköön sitten tänne Selma emännäksi, ärähti Esko iskien paperit pöytään. Emäntä katseli miehen hurjia kasvoja ja penkkiä eteisessä. Ei arvannut suutaan avata, ja niin aikansa haastaen vaiettuaan Esko jatkoi. Tuosta isketään viisi hirttä poikki ja siihen nousee meille huone. Entistä arempana katseli emäntä, kun kirves heilui lasten päitten yllä ja osoitti pirtin seinää. Pelkäsi laskeutuvan tuvan pöytään ja turmelevan sen yhtä armotta, kuin oli turmellut penkin. Siksi arveli parhaaksi pyytää Selman sisään. Ujosti, katse melkein maahan luotuna tyttö hiipi miehensä keralle ja pujotti sormet hänen kouraansa. Yritti ensin oikeaan, mutta siihen kun oli kirves kasvanut ikäänkuin kiinni, vaihtoi vasempaan ja hiljaa kohotti kirkkaat silmänsä kohti miehen uljasta otsaa.