Aseman betonilattia oli mukavan viileä. Siinä oli oikeastaan ihan hyvä nukkua. Alkuun oli vaikeaa sopeutua nukkumaan ilman pehmeää patjaa ja tyynyä. Ne tuntuivat isoilta asioilta; tyyny ja patja. Tai niiden puute. Mutta eihän ne oikeasti sitä olleet. Ruoka on iso asia ja talvella lämpö. Nyt oli onneksi kesä, joten lämmöstä ei tarvinnut huolehtia.
Vastapäinen seinä on likaisen keltainen. Tai vaalean ruskea. Mikähän niiden värien ero oikeasti on? Likainen se on joka tapauksessa; se seinä. Epämääräisen värisiä läiskiä siellä täällä. Vähän niin kuin likaisen keltainen taivas ja siellä epämääräisen värisiä pilviä. Osa uhkaavan tummia. Melkein, niin kuin ukkospilviä. Osa vaaleaa harsoa. Sellaisia...
Tuskin muistan sitä, kun synnyin. Sen tiedän, että se tapahtui nopeasti. Tai miten sen nyt ottaa; menihän siihen kuukausia, mutta ei vuosia kumminkaan. Enhän minä sitä oikeasti muista, mutta jälkeen päin olen niin päätellyt. Synnyttäjäni kun palasi sodasta minua synnyttämään niin jo seuraavan vuoden kesällä joutui taas lähtemään. Siltä reissulta se...