Onko tieto uskomus?

Vuonna 415 jkr. Alexandriassa nainen nimeltä Hypatia raastettiin vaunuistaan. Hänet raahattiin väkivalloin Caesareionin kirkkoon, jossa hänet riisuttiin alastomaksi ja kivitettiin kuoliaaksi. Tämän jälkeen hänen kuollut ruumiinsa vielä revittiin kappaleiksi ja ruumiinkappaleet kuljetettiin riemusaatossa paikkaan nimeltä Cinaron jossa ne poltettiin roviolla.

Hypatia oli epäilemättä yksi aikansa arvostetuimmista opettajista. Itse hän ilmeisesti mielsi itsensä uusplatonilaiseksi filosofiksi. Jälkimaineelta hänet kuitenkin tunnetaan ensimmäisenä nimenomaan naispuolisena matemaatikkona. Hypatia ei ilmeisesti ollut juurikaan kiinnostunut uskomuksista. Onhan hänen väitetty sanoneen muun muassa, että Itseään kunnioittavan yksilön ei tule koskaan hyväksyä lopullisesti mitään kaavamaista dogmaattista uskontoa. Ei siis ihme, jos Alexandrian patriarkka Kyrillos koki hänet uhaksi kirkolle ja omalle valta-asemalleen. Niin: Hypatian murhannut joukkio oli patriarkka Kyrilloksen asialla ja sitä johti kirkon lukija, nimeltä Pietari.

Minua on viime aikoina mietityttänyt uskon ja tieteen ongelmallinen keskinäinen suhde. En tiedä oliko Hypatian murhan taustalla ensisijaisesti hänen asemansa tieteen tekijänä, vai yhteiskunnallisena vaikuttajana. Vai murhattiinko hänet kenties siksi, että hän ei osoittanut naiselta odotettua nöyryyttä piispan edessä. Yhtä kaikki kirkko murhautti aikakauden keskeisen tieteen tekijän ja filosofin.

Pimeäksi kutsuttu keskiaika, jolloin kirkko hallitsi kaikkia elämänaloja, katsotaan usein alkaneen juuri noihin aikoihin. Länsi Rooma kukistui 400 luvun lopulla ja ainoaksi toimivaksi organisaatioksi jäi kirkko, joka otti koko yhteiskunnan haltuunsa. Toisaalta jo 300 luvulla Konstantinus I oli alkanut vahvistaa kristityn kirkon ja kaventaa muiden uskontojen asemaa Roomassa ja Theodosius I teki vuosisadan lopulla kristinuskosta ainoan sallitun uskonnon koko valtakunnassa. Kun aiemmin kristittyjä oli vainottu uskonsa vuoksi, niin nyt kristityt alkoivat vainota muita. Itse ajattelen niin, että pimeä keskiaika oli pimeää juuri siksi, että kaiken kyseenalaistava tiede alistettiin sokealle uskolle. Tämän voi hyvällä syyllä sanoa alkaneen myöhäisintään keisari Theodosius I:n kaudella ja Hypatian olleen yhden inkvisition ensimmäisistä uhreista.

Mutta mitä sitten on tieto ja mitä on usko? Keskiajan kirkossa nämä kaksi käsitettä menivät sekaisin täysin sekaisin. Raamatun katsottiin olevan Jumalan täydellinen ilmoitus ihmisille, joten se oli erehtymätön ja kaikki tarpeellinen tieto oli siitä johdettavissa teologisen päättelyn avulla. Näin usko muuttui tiedoksi.

Platon määritteli tiedon hyvin perustelluksi tosi uskomukseksi. Tuolloiset kirkkoisät tunsivat hyvin Platonin määrittelyt ja ideaopin. Koska Jumala on ensimmäinen ja perimmäinen hyvän idea ja raamattu Jumalan ilmoitus, on raamattu ainoa pätevä perustelu, johon tosi uskomuksen voi perustaa. Tämän perusteella tiedettiin vaikkapa, että aurinko kiertää maata täydellistä ympyräkehää. Aistihavainnot ovat epätäydellisiä ja näin antavat virheellisen kuvan alkuperäisestä ideasta, jota ne kuvaavat.

Tiede lähestyy tietoa eri tavoin. Tieto, jota ei voida kokeellisesti todentaa, on hypoteesi. Tiedoksi se muuttuu vasta, kun se on osoitettu empiirisesti todeksi ja alistettu tiedeyhteisön kritiikille. Niinpä tieteen näkökulmasta kirkon tieto vaikkapa geosentrisestä maailmankuvasta oli hypoteesi.

Keskiajan Euroopassa taistelivat keskenään tieteellinen ja uskonnollinen maailmankuva. Yli tuhannen vuoden ajan uskonnollinen maailmankuva oli voitolla ja tiede joutui nöyrtymään kirkon asettamiin raameihin. Valistusajan myötä taistelun painopiste siirtyi. Alkoi tieteen voittokulku, jota seurasi teollinen vallankumous. Hypoteesi toisensa jälkeen osoittautui todeksi ja tuotti teknologiaa ja sen avulla ennennäkemätöntä vaurautta. Taistelu jatkuu yhä, mutta tänään usko on ajettu nurkkaan, jossa se nyt taistelee olemassaolostaan.

Voisiko olla niin, että tämän taistelun on synnyttänyt juuri tuo käsitteiden sekoaminen varhaiskeskiajalla. Kirkon käsissä usko muuttui tiedoksi. Nyt tieteellisen maailmankuvan nimissä pyritään alistamaan nurkkaan ajettu usko. Platon määritteli aikoinaan tiedon hyvin perustelluksi tosi uskomukseksi, mutta tämän päivän tiede kyllä määrittelee itsensä ja tiedon toisin. Maallikkona voisin määritellä tiedon vaikkapa empiirisesti todennetuksi ja tiedeyhteisön kritiikin kohdanneeksi hypoteesiksi. Muistelen raamatun puolestaan määritelleen uskon lujaksi luottamukseksi siihen, mitä toivotaan ja ojentautumiseksi sen mukaan, mikä ei näy. Tämä määrittely kait lähinnä vertautuu Platonin määrittelyyn tiedosta, joten myös usko tulisi uudelleen määritellä. Luullakseni kirkko tänä päivänä määrittelee uskon luottamukseksi Jumalan lupauksiin.

Näin määritellen voisi ajatella, että usko ja tieto lähestyvät totuutta eri suunnista. Totuutta kait molemmat kuitenkin tavoittelevat? Tiede ei onneksi nykyään joudu alistamaan tutkimustuloksiaan kirkon raamattuun perustuvalle, vaan tiedeyhteisön kritiikille. Ehkä ei myöskään uskon tulisi joutua alistamaan luottamustaan tieteen kritiikille. Vastakkainasetteluun ei pitäisi olla aihetta, jos usko ei pyri todistamaan luottamuksensa perustaa tieteellisesti todeksi, eikä tiede pyri todistamaan sitä valheeksi. Jos luottamuksen perusta on tämän todellisuuden ulkopuolella voisi ajatella, että kummallakaan ei omien kriteeriensä mukaan olisi tähän edes keinoja.

Aikanaan presidenttiehdokas Sauli Niinistö otti vaalilauseekseen erinomaisen julistuksen: vastakkainasettelun aika on ohi. Pitäisin toivottavana, että tämä olisi totta myös uskon ja tiedon, sekä näiden harjoittajien osalta. Lopulta vastakkainasettelu tässäkin asiassa lienee hedelmätöntä, sillä perimältään tiede ja usko eivät ole toistensa kilpailijoita vaan kumppaneita totuuden etsinnässä.