Purkutalo

Siinä on nyt ilmainen parkkipaikka. Ei siinä tarvitse käydä maksamassa automaattiin, eikä tarvita edes kiekkoa. Mutta ennen siinä oli sellainen vanha rähjäinen puutalo. Lautoja oli irtoillut seinistä ja ikkunoiden tilalla oli muovisäkkejä. Rumensi se katukuvaa ja hyvä oli, kun purettiin. Ahdasta olikin ennen, mutta siihen saatiin tila monelle autolle. Se oli kait tehty jo kauan ennen sotia, se talo. Ja siitäkin tulipalosta, kun kaupunki paloi melkein tykkänään, se oli selvinnyt, kuin ihmeen kaupalla. Ympäriltä olivat kaikki palaneet. Yksin se siinä seisoi. Kuin pellolle jätetty puu. Kait se silloin oli uusi vielä. Mutta nyt se oli käynyt rähjäiseksi, eikä enää kelvannut ihmisille. Paitsi asuihan siellä se Olli.

Ei Olli sitä taloa omistanut, eikä kenellekkään vuokraa maksanut. Asui vain, kun se ei muille kelvannut. Ja kylmähän siellä oli talvella, mutta kylmempi oli ulkona. Ja kun tarpeeksi latoi lehtiä päälle, saattoi siinä jonkin tunnin nukkua kovallakin pakkasella. Ei Olli koko ikäänsä siinä ollut asunut. Sillä oli ollut komea asunto "Kiinan muurissa", siinä pitkässä talossa; aseman vieressä. Mutta ne oli sen häätäneet, kun se ei pystynyt maksamaan vuokraansa, kun se jäi työttömäksi. Niin, sillä oli ennen ihan vakituinen työpaikka. Se oli pätevä mies käsistään. Ei sillä mitään koulutusta ollut, mutta ne sanoivat, että se pystyi korjaamaan koneen, kuin koneen, kun sille vain annettiin aikaa siihen perehtyä. Sillä oli semmoinen lahja, että se ymmärsi koneitten päälle.

Mutta ei siitä lahjasta sitten paljon apua ollut, kun ne tuli, ne uudet hienot systeemit. Auto vaan kytkettiin tietokoneeseen ja se tietokone kertoi, että mikä sitä autoa vaivasi. Ja niitä tietokoneita se Olli ei oppinut ymmärtämään. Se olisi vain halunnut korjata niitä vanhoja koneita, mutta kun niitä ei sitten enää ollut. Niin, että työttömäksi se joutui. Eikä enää töitä mistään saanut, kun ei ollut koulutusta. Kyllä ne koitti sitä kurssittaakkin, mutta ei siitä mitään tullut. Kun se ei oppinut niitä tietokoneita ymmärtämään.

Se oli jotenkin kova pala sille; joutua työttömäksi. Se oli kumminkin ollut sellainen arvostettu remonttimies, että ne nuoremmat, ja miksei joskus vanhemmatkin, kävivät siltä kyselemässä, kun eivät itse ymmärtäneet. Ja masentui se kovasti, kun ei enää kelvannut. Ei sillä oikein ollut muuta, kuin se työ. Yksin se eleli. Ei löytänyt naista lämmittämään kylkeään, ei tainnut oikein osata hakeakkaan. Vaikka hyvänlainen mies se oli. Ei koskaan sanonut pahaa sanaa kelleen. Mutta ei sillä ystäviä ollut. Yksin se eleli, kun ei naistakaan ollut löytänyt. Ja kun se sitten joutui työttömäksi, ja häädettiin siitä asunnosta, niin ei sillä ollut paikkaa, minne mennä.

Niin se sitten asettui siihen vanhaan taloon asumaan. Alkuun koitti vähän paikkoja laitella, mutta kohta väsyi. Eikä sillä rahaakaan ollut, millä olisi laitellut. Niin, että rähjäinen se oli asumukseksi. Yhden huoneen se oli siitä kalustanut. Pöytä siinä oli ja tuoli. Ja vanha heteka, missä nukkui. Ja siinä oli ihan ehjä ikkuna, siinä pöydän vieressä. Eikä sinne valoa muualta tullutkaan. Vanhoja lehtiä oli lattiat täynnä ja tyhjiä pulloja. Se oli jotenkin repsahtanut, siinä kun jäi työttömäksi ja häädettiin asunnosta. Ei jaksanut elää selvin päin. Ei se ennen pahasti juopotellut. Ei ainakaan haitaksi asti. Mutta kun jäi yksin nyhjöttämään kylmään huoneeseen, ei kait keksinyt muutakaan tekemistä.

Ei se sittenkään ketään häirinnyt, kun ryyppäämään rupesi. Yksin se siellä mökissä riehui, minkä riehui. Vaikka oli se kait alkanut jotain outoja näkemään. Pelkäsi kovin, että sitä tullaan hakemaan. Näki semmoisia varjoja, jotka sitä jahtasivat. Ja sille oli joku lääkäri antanut jotain rauhoittavia lääkkeitä. Että ei niin olisi pelännyt.

Sieltä ne sen sitten löysivät. Pöydän vierestä, purkumiehet, kun purkamaan tulivat. Siihen oli nukahtanut; pää pöytää vasten. Kädet retkahtaneet sivulle. Ei se ihan kauniissa kunnossa enää ollut, kun oli jo kauan ollut kuolleena. Mutta onneksi oli kylmä talvi. Sillä oli nielu täynnä maksamakkaraa. Oli kait unohtanut, että piti niellä. Ja siihen se oli sitten kuollut. Ja kun se oli yksin elellyt, niin ei sinne ketään haudallekaan tullut, kun se haudattiin. Taisi se aina olla vähän sellainen syrjäänvetäytyvä. Että ei naistakaan vierelleen saanut.

Niin ne sitten sen talon laittoivat matalaksi, ja tekivät siihen parkkipaikan. Ja hyvähän se oli, kun oli ahdasta autoilla. Vaikka olihan se jotenkin surku, kun oli tulipalostakin selvinnyt. Mutta kun se ei enää ihmisille kelvannut.