Saken muistolle... Kuubalaisen serenaadin sävelellä...

Me lähdimme laitumelta. Luna haukkasi apilaa.

Ruoho maistuu maukkaammalta, aidan takaa kun varkain sen saa.

Ja me satulat saimme selkään. Ne nousivat ratsastamaan.

Vielä metsän siimeksessä Sakke pysähtyi paskantamaan.

Sakke hörähti nautinnosta. Pontus kumartui haistelemaan.

Luna perääntyi pelokkaana. Reino hermostui odottamaan.

Tuuli kantoi jo suolan ja pärskeet. Lokit kirkuivat riemuissaan.

Meri aukesi dyynien jälkeen, jäimme harjalle katselemaan.

Sakke laukkasi innostuneena. Pontus kompuroi kintereillään.

Reino hirnahti hermostuneena; pyrki toisia kiirehtimään.

Ja me harjat hulmuten siellä, kuin kentaurit konsanaan,

hiekkarannalla riemumiellä rantavedessä juoksimme vaan.

Pontus huohotti hengästyneenä. Kuopi aaltoja kavioillaan.

Oli paarman purema siellä, mihin yllä ei hampaillakaan.

Ja hän voimansa tunnossa korskui; kai muisteli nuoruuttaan. 

Ennen allansa tammat horjui. Siitä ruuna voi haaveilla vaan.

Luna katseli kaihoten miestä; kuinka pullisti lautasiaan.

Oli selkänsä kiiltävä hiestä. Vesi kimmelsi vuohisillaan.

Ja hän nöyränä painoi päänsä. Lokit kirkui kuin pilkatakseen.

Pontus huokaisi elämäänsä; painoi katseensa harmaantuneen.

Meri vaimeni dyynien jälkeen. Metsä huumasi taas tuoksuillaan.

Painoi vuodet jo Pontukssella ja hän kompuroi askeleissaan.

Niin me jätimme rannan riemut, niinkuin tammat jäi ruunalta taa.

Vielä metsän siimeksessä Sakke pysähtyi paskantamaan.