Kulkurin kertomus

Rauhaa huoneeseen, ja teille ystävät; Jumalan siunausta. Näin ulkona valon ja rohkenin toivoa saapuneeni majapaikkaan. Niin, en odottanutkaan täältä vuodetta löytäväni, mutta toivoin huulieni ja pölyn vaivaaman kurkkuni saavan täällä kostuketta. Totta on, että en ole täkäläisiä, ette taida tekään kaikki olla. Sillä tiedän veroluetteloista, joita parhaillaan laaditaan. Ja siksi tässäkin Jumalan kaupungissa on väkeä niin, että kaikki majatalot jo kauan ovat olleet täynnä. Ja siksi itsekin tänne tulin. Toivoin voivani olla avuksi matkalaiselle. Ei toki tämä kaupunki lopullinen määräni ollut, vaikka suuren kuninkaan kaupunki onkin, vaan Jerusalem. Sillä sinne kertyy näinä aikoina eniten väkeä. Ja siksi uskon siellä parhaiten voivani olla avuksi.

Onko paikka vieressänne vapaa? Saanko istua kerallenne? Vanhat jalkani ovat tänään joutuneet koville. Ja itse, sen voin ja tahdon kertoa, olen kokenut kummia. Sinä; isäntä, olet jo vanha mies, ja paljon kokenut, sen näen partasi valkoisista juovista. Ja siksi arvaan, että osaat arvostaa uusia kertomuksia, jotka sitten voit kertoa paremmille vieraille, minun lähdettyäni, itse kokeminasi. Ja uskokaa minua ystävät. Minulla on outo tarina kerrottavana. Totta on joka sana. Sen voin vannoa isäni Aabrahamin kautta. Älkää kiivastuko. Sama isä meillä on kaikilla ja samaa Jumalaa palvelemme temppelissä. Samalla puolella istumme, te ylhäällä, minä alhaalla. Mutta samaa Jumalaa rukoilemme, ja Hän kuulee meidän kummankin huutomme.

Tahdotko siis isäntä kuulla tarinani? Jos tahdot, voinko saada ruukun viiniä huulilleni. Rahaa minulla ei ole, sillä maksaakseni, viimeiset denarini menetin autiomaassa, arvaatte kyllä, miten, mutta sinä, sen näen, osaat antaa arvoa hyvälle kertomukselle. Enkö siis voi maksaa viinin kertomalla teille ne erinomaiset tapaukset, jotka olen saanut kokea. Jo tarpeeksi ihmetystä herättää tähti taivaalla, joka loistaa kuin toinen kuu, ja valaisee yön, kuin aurinko. Tuokaa siis eteeni ruukku täynnä viiniä, niin kerron teille mistä tähti meille ilmoitti, ja miksi hyvä Jumala sen on taivaalle sytyttänyt.

Kiitos hyvä isäntä, Jumala armollisuutesi palkitkoon. Ja on jo palkinnut, sen näen, hyvästä pöydästä, jonka äärellä saan huuliani ravita. Itse en ole pöytää omistanut miesmuistiin. Enkä usein pääse pöydän ääreen. Taloni on Jumalan maailma ja kattonani taivas. Valoa huoneeseeni luo päivällä aurinko ja yöllä kuu. Ja kauan olen näin kulkenut. Sen näette vaatteistanikin, jotka kerran olivat yhtä uudet ja kauniit kuin sinulla ystäväni, mutta tänään pölyn ja loan turmelemat. Nyt tulen Suolameren ja Jordanin takaa. Siellä vietin aikaani jouduttuani lähtemään Sebulonin Betlehemistä, ja siksi tahdoin poiketa tässä kaupungissa, kun niin paljon tästä olin kuullut. Miksi haukut minua Samarialaiseksi? Näethän tupsut vaippani nurkissa. Ei Sebulon ole sama kuin Samaria niin kuin ei Juudea ole sama kuin Jerusalem. Ei. En ole Samarialainen. Olen juutalainen, niinkun jokainen teistä. Sanoinhan jo, että yhteinen isämme on Aabraham. Ja samaa Jumalaa huudamme avuksemme.

Niin, kuten jo sanoin, tulen Jordanin ja Juudean erämaan takaa. Tahdoin poiketa tässä kaupungissa, ja siksi suunnistin tielle Hebronin ja Betlehemin välillä. Tällä matkalla olin ja jo erämaan ylittänyt, kun yö yllätti minut, enkä ollut ehtinyt leiripaikkaa itselleni valita. Rahani olin erämaassa menettänyt; niillä jouduin ostamaan henkeni eksyttyäni. Ja yksin matkatessani, en olisi tahtonut leiriytyä taivasalle, vaan toivoin löytäväni luolan, jossa viettää yöni. Mutta syksyllä pimeä ei odota matkalaista, eikä kysy lupaa. Ja siksi ei auttanut kuin tehdä leiri niille jalansijoilleni. Tätä tehdessäni tunsin kummaa liikutusta. Kuin olisin kuullut kaunista musiikkia, mutta mitään en kuullut. Samalla näin yön valkenevan hämäräksi. Ja tunsin ilman oudosti väreilevän, kuin sen kauniin musiikin tahdissa. Olin ylen hämmästynyt, sillä pitkillä matkoillani en ennen ollut moista kokenut. Oudon tähden jälleen loistaessa taivaalla arvelin jotain merkillistä tapahtuvaksi, mistä tähti oli jo ennustanut ja lähdin kiireesti kulkemaan kohti valoa, jonka näin kumottavan taivaanrannassa, kuin nousevan, tai laskevan auringon. Mutta aurinko oli jo mennyt lepäämään ja arvelin valon tulevan jostain oudosta näytelmästä, jonka vain Jumala, tai paholainen voisi järjestää.

Kulkiessani vainioiden halki, näin valon yhä kirkastuvan, ja oli kuin olisin kulkenut täyden kuun loisteessa, vaikka kuuta en nähnyt taivaalla, vaan valo tuli edestäni, ja kohta alkoi häikäistä silmiäni. En tahtonut joutua näkemästä näytelmää, ja siksi yhä kiirehdin jo kivistäviä jalkojani, kunnes tulin kukkulan harjalle, jonka takaa valo näytti loistavan. Ilman täytti outo värinä ja tunsin sydämessäni kuulumatonta liikutusta. Kuin olisin ollut taas pieni lapsi äitini povella. Ja silmäni alkoivat kirvellä ja niistä kyyneleet vuotaa. Mutta kyyneleitäni häpeämättä tahdoin nähdä, mitä laaksossa tapahtui, ja siksi rohkeasti kurkotin yli harjanteen ja katsoin laaksoon.

Mutta rakas veljeni, joka vierelläni istut hyvän isännän tukevalla penkillä. Vaatteistasi näen, että et toki ole mitätön mies, ja silmäsi kertovat, että tarinani miellyttää sinua. Tahdotko siis täyttää ruukkuni isännän makealla viinillä. Silla kurkkuni jo alkaa karhentua paljosta puhumisesta. Enkä tahtoisi jättää tarinaa kesken. Sillä vastahan pääsemme itse tapahtumapaikalle. En loukkaannu katseestasi, sillä hyvä Jumala meille antaa sekä rikkauden, että kurjuuden. Ja on voimallinen osamme myös vaihtamaan. Kiitän siis viinistä, vaikka katseellasi vieroksutkin minua, kuin kurjaa kerjäläistä, joka en toki ole, sillä maksanhan viinini moninkertaisesti kuulumattomalla tarinallani, jonka joka sanan vakuutan Jumalan valtaistuimen kautta todeksi.

Olin siis jo saapunut kukkulan laelle ja tahdoin katsoakseni alas laaksoon, mutta kirkkaus, joka sieltä loisti, sokaisi silmäni ja en voinut sinne kohta katsoa. Kun sitten silmäni alkoivat valoon tottua, näin laaksossa lampaita ja paimenet niiden keralla. Mutta paimenet olivat, kuka polvillaan, kuka maassa makaamassa, tuon valon edessä, joka näytti loistavan heidän yläpuolellaan. Ja lampaat, jotka eivät koskaan suutansa osaa sulkea, nyt seisoivat hiljaa paikallaan ja katsoivat sokaistumattomin silmin yllään loistavaan valkeuteen. Ainuttakaan ääntä en kuullut, mutta kuitenkin ilman täytti musiikki, jonka saatoin vain tuntea sydämessäni kauneimmaksi, mitä Jumalan maailmassa on ikinä kuultu.

Ja sitten, aivan yllättäen, valo oli poissa, ja ainoastaan paimenten tulet ja outo tähti loistivat pimeydessä. Nyt jo uskalsin nousta maasta, sillä huomaamattani olin painautunut maahan makaamaan, tuon uuden ja oudon valoilmiön edessä, ja lähteä kulkemaan kohti paimenia, kuullakseni mistä he puhuivat. Myös lampaat olivat palannet askareihinsa ruohon pariin ja nauttivat illallistaan kaikessa rauhassa, niinkun mitään ei olisi tapahtunut. Mutta paimenet kokoontuivat yhteen ja neuvottelivat keskenään mitä olivat kokeneet. Ja sitten, ennen kuin ehdin heitä saavuttaa, he kuin yhtenä miehenä lähtivät kulkemaan kohti kaupunkia. Niin, kohti Betlehemiä, sillä kaikki tämä sattui vain muutaman virstan päässä tästä majatalosta ja vielä tänä yönä.

Lähdin tottakai seuraamaan paimenia, ehkä siinä kiireessä edes tullut ajatelleeksi, että lampaat jäivät ilman vartiointia, ja voisin ansaita jonkun denarin viemällä ne parempaan turvaan. Seurasin siis paimenia turvallisen matkan päässä, sillä en tahtonut ilmaista itseäni, kun en tuntenut miehiä, eivätkä he tunteneet minua. Nopeasti kulkiessaan he saapuivat pian karjasuojaan. Syvennykseen, kuin pieneen luolaan, kallion kupeessa, vain ehkä puolen vakomitan päässä paikasta, jossa istumme hyvän isännän huoneessa. Näin pimeyden keskellä valoa tulevan tuosta karjasuojasta, sillä verho oli vedetty pois luolan suuaukolta ja siksi esteettä näin sisälle. Näin vanhan miehen, jo harmaan parrastaan, ja nuoren naisen, vastasyntynyt lapsi kapaloituna rinnoillaan. Tunsin tuota samaa liikutusta sisikunnassani, kun kuullessani tuota kuulumatonta musiikkia, nähdessäni tuon lapsen, ja tiesin sisälläni nähneeni sen, minkä tähti oli jo aiemmin ilmoittanut tulevaksi, ja jonka syntymää tänään tähti maailmalle julisti yhdessä tuon valon ja kuulumattoman musiikin kanssa.

Paimenet astuivat arkoina sisään, itse en uskaltanut mennä lähemmäs, kuullakseni heidän puhettaan, sillä heitä oli monta, ja minä olin yksin, mutta piilostani näin paimenten polvistuvan lapsen edessä ja kertovan vanhalle miehelle mitä olivat kokeneet. Tätä katsellessani, tuli vasta mieleeni lampaat, ja että ne oli jätetty oman onnensa nojaan, ilman että ketään oli niitä suojelemassa petoja tai varkaita vastaan, ja arvelin jo tarpeeksi nähneeni ja käännyin takaisin palatakseni laaksoon.

Matka ei ollut pitkä, kuljin sen nopeasti, ehtiäkseni ajoissa lampaiden luokse. Ja kedolta löysinkin ne kaikessa rauhassa nauttimasta ravintoa. Eivätkä ne näyttäneet pelkäävän mitään, vaikka paimenet niin ajattelemattomasti olivat ne yksin jättäneet. Siksi arvelinkin parhaiten niitä auttavani viedessäni ne oman leirini turvaan. Mutta voitteko uskoa, että ainuttakaan lampaista en saanut liikkeelle. Ne seisoivat aloillaan, aivan kuin näkymättömän käden kaitsemina ja nauttivat ravintoa yhteen kokoontuneina. Kauaa en ehtinyt niitä mukaani yrittää, kun jo paimenet palasivat. Enkä tahtonut heidän huomaavan itseäni ja siksi lähdin kohta, kun kuulin heidän äänensä. Mutta ehdin kuulla heidän puhuvan jotain enkeleistä ja messiaasta. Siksi päätinkin vielä palata katsomaan tuota lasta, jonka syntymästä enkelit paimenille ilmoittivat ja jonka syntymää tähti taivaalla julistaa.

Palasin siis luolalle, mutta perhe oli jo käynyt nukkumaan. Lapsen näin heinien päällä, juhtain seimessä. Ja vanhan miehen ja hänen nuoren vaimonsa nukkumassa seimen vierellä. Kauaa en tohtinut heidän huoneessaan viipyä, mutta ehdin kyllä ihmetellä, kuinka noin köyhään perheeseen saattaisi syntyä lapsi, josta tähti ja enkelit edeltä ilmoittavat. Tätä en saattanut käsittää ja siksi tänne tulinkin, sillä pakko minun oli jollekin kertoa kokemukseni. Arvaan, hyvä isäntä, että suoja on sinun omistamasi ja juhdat teidän hyvät matkalaiset. Siksi kysynkin, tunnetteko te tuon perheen?

Toki ymmärrän, että kuninkaat syntyvät hoveihin, enkä itse messiaasta mitään puhunut. Kerroin vain mitä kuulin tyhmien paimenten keskustelevan. Mutta tunnen kirjoitukset, ja senkin tiedän, että kerran on messias tänne syntyvä, ja mistä muusta voisi tähti taivaalla julistaa. Jotain merkillistä tänään on tapahtuva, sen kai myönnätte itsekin, vaikka niin tylysti tahdotte minut yöhön heittää. Tänä yönä en teitä kiroa, sillä olen saanut kokea jotain suurta, vaikka syytättekin minua täysin aiheetta rosvoksi ja kerjäläiseksi. Mutta Jumala taivaassa näkee teidän sydämettömyytenne ja antaa teille ansaitsemanne palkkion. Mutta sitä en saata sietää, että syytätte minua valehtelijaksi. Joka sanan vannon todeksi, sen Jumalan kautta, jota jo isämme Aabraham palveli. Ja jos tätä ette usko, kuivukoon luunne Gehennan laaksossa pahantekijöiden luiden vierellä. Sillä Jumala voi olla armollinen ja pitkämielinen, mutta minä olen armoton ja pitkä vihassani.