Maire

Vierelläni nukkunut mies heräsi linnunlauluun. En kuullut hänen ensimmäistä sanaansa, mutta toisen kuulin. Se oli "Perkele". Ilmeisesti hän oli nukkunut huonosti. Olihan hänen vuoteensa ahdas ja kova. Ihmettelin koko yön, että miten joku voi nukkua noin hankalassa asennossa, mutta näköjään sekin on mahdollista. Ei hän toki ollut ensimmäinen mies, joka vietti yötä vierelläni. Niitä on ollut useita vuosien mittaa. Ja aina joskus saan saman miehen vierelleni uudelleen. Se tuntuu mukavalta. En nyt sentään sanoisi, että välillemme olisi syntynyt suhdetta, mutta jotain kumminkin.

Mies kävi selkäni takana tyhjentämässä rakkonsa. Sitten hän istui vierelleni, ja laittoi tupakaksi. Olen aina pitänyt tupakan tuoksusta. Erityisesti pidän piipputupakasta, mutta sitä pääsen haistelemaan niin kovin harvoin. Pikkusikareista en pidä. Miehellä oli ihan tavallista tupakkaa. Eri savukemerkkejä en sentään tunnista tuoksusta. Tupakan savu tuntui lempeältä, kun se ympäröi minut.

Aamukin oli lempeä. Savu jäi leijailemaan ympärillemme ja linnut lauloivat kevään riemua. Myös linnunlaulusta olen aina pitänyt. Erityisesti peipon. Sitä odotan aina talvella, että kuulisin kevään ensimmäisen peipon. Ja kun sen kuulen, sykähtää sisälläni jokin. Peipon laulussa on sellaista kevään ja uuden elämän pidäkkeetöntä riemua. Olen kuullut vasikoiden riemusta, kun ne pääsevät keväällä ensimmäistä kertaa laitumelle. Kunpa joskus pääsisin niitäkin katsomaan. Ehkä sielläkin peipot laulavat puissa laitumen reunoilla. Se olisi hienoa.

Mies vierelläni haisi pahalle. Ehkä siksikin pidän tupakan tuoksusta, että se peittää muut hajut. Vierelläni yötä viettävät miehet usein haisevat pahalle. Pinttyneelle hielle ja muulle. Niin haisevat kyllä naisetkin. Ehkä pahemmalle, kuin miehet. Mutta naisia on vähemmän viettänyt yötä vierelläni.

Viime kesänä oli yksi. Melkein tyttö vielä. Itki, kun käpertyi kainalooni ja nukahti siihen. Hän ei haissut pahalle. Alkoholille totta kai, mutta ei muuten. Hän haisi halvalle hajuvedelle, ja saippualle. Ja miehelle. Senkin pystyin haistamaan. Hänellä ei ollut tupakkaa, tai ei hän ainakaan sitä polttanut. Aamulla hänkin kävi selkäni takana tyhjentämässä rakkonsa ja sitten istui viereeni. Istui pitkään ja välillä nyyhkäisi. Ja sitten lähti pois. Mielessäni vilkutin hänelle ja toivotin hyvää matkaa. Vaikka ehkä hänen matkansa ei ollut hyvä. Useimpien ei taida olla. Ainakaan niiden, jotka tulevat viettämään yötä kanssani.

Mies vierelläni kallisti itseään ja päästi kaasua. Oikeastaan toivoin, että hän jo lähtisi. Ja lähtisihän hän. Niinhän ne kaikki. Herättyään käyvät selkäni takana virtsaamassa. Istuvat viereeni ja päästävät kaasua. Ja sitten lähtevät. Kuka minnekin. Monet näen uudelleen ja jotkut tulevat vierelleni nukkumaankin uudelleen. Useimmat kuitenkaan eivät. Eihän vierelläni ole hyvä nukkua. Kait se on pakko tunnustaa. Mutta vierelläni on hyvä istua.

Eilen vierelleni istui poika. Melkein mies. Ainakin omasta mielestään. Hän katseli naista ravintolan terassilla. Katseli ja hymyili. Hänkin poltti tupakkaa. Ai että minä nautin siitä tuoksusta. Poika tuoksui hyvälle. Melkein halusin kallistaa itseäni hänen puoleensa. Tai halusinhan minä, mutta eihän siitä mitään tullut. Mutta poika istui vierelläni pitkään, ja katseli terassille. Nainen oli kaunis. Hänellä oli värikäs kesämekko yllään. Hän istui terassilla ja joi valkoviiniä. Tai ei juonut, vaan maisteli. Ja istui silmät kiinni ja antoi auringon lämmittää kasvojaan. Ja lopulta hän käänsi katseensa poikaan. Ja poika hymyili. Ja nainenkin hymyili. Se oli kaunista. Lopulta nainen nousi ja käveli pois aivan pojan editse. Niin, että hänen mekkonsa helma hipaisi pojan kasvoja. Ja poika hengitti naisen tuoksua. Hän istui vielä pitkään vierelläni. Ja sitten hän nousi ja lähti vastakkaiseen suuntaan, kun minne nainen oli mennyt. Se oli surullista, mutta sellaista elämä taitaa olla.

Mies nousi viereltäni. Hän seisoi jotenkin horjuen ja nosti housujaan. Ilmeisesti hänellä ei ollut vyötä, tai henkseleitä. Sitten hän lähti kävelemään kohti julkista WC:tä. Se oli jotenkin epäloogista. Nostaa nyt housujaan, kun on menossa WC:hen. Mutta sellaistakin elämä taitaa olla; epäloogista. Mietin, palaako mies vielä vierelleni, mutta ei palannut. Oikeastaan olin ihan tyytyväinen siitä. Onkohan se luvallista. Saanko olla tyytyväinen, kun joku ei halua istua vierelläni enää.

Nyt kumminkin halusin nauttia nousevan auringon lämmöstä niskassani. Olin tuntenut sen ensi säteet jo kun, mies vielä virtsasi selkäni takana. Mietin, miltähän auringon nousu mahtaa näyttää. Jos se näyttää yhtä kauniilta, kun se tuntuu ihanalta, niin sen täytyy olla taivaallista. Miksiköhän ihmiset eivät kokoonnu aukiolle ihailemaan auringonnousua. Sekin tuntuu kummalliselta. Elämä taitaa olla sellaista. Epäloogista ja kummallista. Ainakin se semmoiselta minusta näyttää.

Kukahan tänään istuu vierelleni. Saanko haisella pitkästä aikaa piipputupakan tuoksua. Tai kahvin tuoksua. Se olisi mukavaa. Sitten, kun aurinko on kiertänyt kävelykadun yli ja lämmittää kasvojani. Jospa vierelleni istuisi nuori mies polttelemaan piippua. Nojautuisi kohti minua ja puhaltaisi savupilven ympärillemme. Savu leikkisi auringon valossa. Ai että se olisi ihanaa.

Peippo pyrähti ilmaan vaahteran oksalta ja laskeutui penkille Mairen viereen. Se katseli kohti idästä kohoava aurinkoa ja alkoi laulaa. Ja peipon laulussa kaikui auringon nousun ja kevään pidäkkeetön riemu.

Ilari Silvola

2.4.2023