Matthew Walker: Miksi Nukumme

28.09.2020

Nukkuminen on ollut minulle tavalla tai toisella ongelmallista niin pitkään, kun kykenen muistamaan. Nuorena ja varmaan jo lapsena minulla oli suuria vaikeuksia nukahtaa. Nyt vanhempana tuo ongelma ei juurikaan ole poistunut, mutta sen rinnalle on tullut vaikeus pysyä unessa. Minulle nukkuminen ei koskaan ole ollut itsestäänselvyys. Ei myöskään sen tärkeys. Huonosti nukutun yön jälkeen, ja näitä öitä on todellakin paljon, aivoni tuntuvat huonosti sekoitetulta kaurapuurolta. Nykyajan kiivaassa työrytmissä selviäminen tuollaisilla aivoilla tuntuu kerrassaan mahdottomalta. Siksi olen jo vuosia tehnyt kaiken ajateltavissa olevan yöuneni parantamiseksi. Valitettavasti laihoin tuloksin.

En kuitenkaan ole ymmärtänyt unen tärkeyttä sen kaikessa laajuudessa. Matthew Walker on kirjoittanut erittäin kattavan katsauksen unesta. Sen ongelmista, merkityksestä terveydelle ja yhteiskunnalle ja keinoista sen parantamiseksi. Vaikuttaa siltä, että uni on vähintäänkin yhteydessä useimpiin pelätyimmistä sairauksistamme. Niin sepelvaltimotautiin, kuin syöpään ja moniin moniin muihinkin sairauksiin. Kun kaikki tämä on todettu yliopistotutkimuksissa (kirjan kirjoittaja on Berkeleyn yliopiston neurotieteiden professori), niin en voi olla ihmettelemättä näiden tutkimusten saamaa vähäistä näkyvyyttä. 

Kirjaa lukiessa syntyy vaikutelma, että Yhdysvalloissa unta suorastaan halveksutaan. Ehkä tuota asennetta kuvastaa Frank Undewoodin hahmon lausahdus: "Olen aina inhonnut nukkumisen välttämättömyyttä." Kaikesta päättäen meillä asiat eivät ole aivan yhtä huonolla tolalla, mutta luulenpa, että tämän kirjan luettuaan useimmat meistä kuitenkin suhtautuisivat nukkumiseen uudella tavalla. Suosittelen lämpimästi.